keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Väri-iloittelua

Ihastuin vuosi sitten puuhelmiin ja tilasin niitä useamman kokoisia sekä monen värisiä.
Taitavathan puuhelmet olla suosiossa tänä kesänäkin.
 Iloittelin vähän väreillä.





lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kimallusta

Kimallusta kaulaan. Tykkäsin naistä molemmista helmistä, vaikken välttämättä olekkaan mikään kimalluksen ystävä. Ihan erityisesti tykkäsin noista kirkkaista.. Katedraalihelmissä ihastuin väriin se on  mielestäni erittäin kaunis, vedenvihreä sävy.


                                                        Kieputtelin hopeoituun kupariin.








                                           Mukavia kevätpäiviä kaikille täällä vieraileville!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Romanttisen tytön korurasiasta

Mennään vähän romanttisemmalla linjalla.
 Kukat ovat aina kiehtoneen korun osina, varsinkin ruusut. Vaikkakaan en ensimmäisenä ruusuja kotiini ostaisi.


 Nuo kivet näyttävät mielestäni lukemattomilta kirjoilta, ajattelinkin että tämän korun  omistaisi herkkä runotyttö.
Onko muuten tämän päivän maailmassa herkkiä runotyttöjä!





 Voisihan tämäkin olla hänen korunsa, olettaen että se runotyttö löytyy.
Ihastuin jotenkin ruskean ja vaaleanpunaisen liittoon. Kuparin sävyt tuntuivat sitovan tämän liiton. Tykkään valtavasti tästä vintagelangan sävystä, mutta tämä on hiukan liian pehmeää. Kieputukset taipuvat aika herkästi.


Pieni korunteon kipinä elää :)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hillat

Laitetaan heti perään tämä toinenkin vastavalmistunut, kolmatta en onnistunut kuvaamaan.
Tämä riipuksen tein lasityökurssilla, tästä taitaa olla jo reippaasti yli vuosi. Se oli sellainen viikonlopun kurssi, erittäin mielenkiintoinen.
Lasin leikkaaminen oli ensikertalaiselle vähän vaikeaa, ehkä pelottavaakin, no en haavoittunut millään lailla. Kaikki muu olikin mukavaa.


 Siruhelmet ovat prehniittiä. Hassua, ei sitä pääse näistä, voiko korunteossa sanoa, tavoistaan. Tämä näyttää niin tutulta, että voipi olla joku samanlainen aiemminkin tehty, tai kaksikin. Laitoin ketjut tuomaan ilmeikkyyttä. Toinen myötäilee nauhaa ja toinen on vähän yläpuolella.


 Mutta riipus on uniikki  :)
 En tässä vaiheessa ymmärtänyt ollenkaan miten tuo sirumurska tuolla läpinäkyvien lasien välissä tulee uunissa käyttäytymään. Enkä kyllä ymmärrä vieläkään! Ja se tekeekin tästä asiasta mielenkiintoisen.
Yllätyin kun tekemäni riipukset tulivat uunista. Nehän olivat selvästi kuin suoraan pohjoisen hillasoilta. Meilläpäin marjaa kutsutaan lakaksi, mutta tässä korun nimenä ja vielä monikossa, se olisi johdatellut rautakaupan maaliosastolle.


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Iida

Miksiköhän tämän korun nimeksi tuli Iida, se vain tuli ensin mieleeni.
Pitkästä, pitkästä aikaa sain korun tehtyä  Sain jopa kolme uutta aikaiseksi ja oli aika kivaakin, oikeastaan tosi kivaa. Mutta jos mikä oli vaikeaa, niin kuvaaminen :)


 Availin aika monta laatikkoa, ennenkuin pääsin jutun juonesta kiinni.
Olen harmaitten sävyjen ystävä, harmaa on kaunis rauhallinen sävy, eikä mielestäni ollenkaan tylsä eikä arkinen.


 Metalli on  korumetallia. Enkä vieläkään hallitse ihan täydellisesti tuota kieputtelua, mutta olkaa niinkuin ette huomaisikaan :)
Rakastan edelleenkin laavakiveä, sen ihanaa rosoisuutta! Nämä materiaalimieltymykset ja värimaailman mieltymykset välillä vaihtuvat, mutta jotkut asiat vaan pysyvät, luovat turvallisuutta.


Ihmettelen kovasti miten täällä hiljaisuutta viettäneessä blogissa käy niin paljon ulkomaalaisia. Erityisesti amerikkalaisia, mutta myös mitä eksoottisimmista maista vierailijoita. On tämä nettimaailma ihmeellinen :)


torstai 23. lokakuuta 2014

Turkoosia

Tämän hiljaiselon aikana on ehtinyt vähän makustelemaan mikä tässä koruilussa on kivaa. Ja olen huomannut että ehdottomasti kirpputorilöytöjen tuunaaminen uuteen uskooon on sitä josta eniten tykkään.
Uutta korumateriaaliakin ( ei kyllä viime aikoina hankittua )on kyllä kotona runsainmitoin joten jatkan näin valitsemmallani tiellä, uutta ja vanhaa yhdistellen.


 Tämä koru syntyi kolmesta eri kirpparilöydöstä. Onnekkaalla sattumalla löytyi tosiaan myös toinen täsmälleen samansävyinen korallihelmikoru ja vielä eri kerrallakin.


 Noista muovisista osista tykkään tosi paljon, en väheksy yhtään muoviakaan, jos se vaan näyttää kauniilta. Ja nämä osat mielestäni näyttävät.
Korusta tuli erittäin kevyt, korallihan ei paljoa paina. Uutta korussa ovat pienet savukvartsihelmet ja tietysti korunosat. Korunosia en kierrätä.





lauantai 11. lokakuuta 2014

Tunnelmasta toiseen

Olen tosi iloinen siitä ettette ole täältä mihinkään kadonnet  vaikken ole moneen kuukauteen tehnyt korun korua.
Olen vain kuvannut, sen mitä aikaa on jäänyt.
Kadotin täältä keväällä koko lukijalistani, enkä vaan ole saanut koottua takaisin kuin murto-osan.
Nyt olen sellaisessa elämäntilantessa että viikossa jää kaksi arkivapaata tehdä näitä ihan omia juttuja, tietysti kaiken kotitouhun lisäksi.


 Syksyihmisenä tykkään ihan valtavasti näistä syksyn lämpimistä väreistä, jotka sitten inspiroivat aloittamaan tämän korun.
Olin käsityöntekijöitten/harrastajien kirpparilla myymässä tarpeettomaksi jääneitä tarvikkeita ja sieltä löysin noita riipuksena olevia keramiikkanappeja.


 Riipuksen ripustus on vähän omaperäinen tuossa silkkinauhassa, mutta päätin että saa olla noin kun en muutakaan keksinyt :) Voihan sen muuttaa jos keksin fiksumman idean.


 Sitten tuli into tehdä toinenkin koru ja ihan eri värimaailmaa. Löysin muuten näitä nappeja kahta sävyä, lisäksi ihanan rouheita savihelmiä.








Vähän huono kuva näistä herkullisista materiaaleista. Osa odottaa liimaa, osa rei'ittämistä, osa pätkimista, jospa tämä tästä...

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Farkkukoru

Tänään syttyi pienenpieni kipinä korujen tekoon. Sain jopa yhden valmiiksi, tosin tämä oli jo valmiiksi ajateltu!
Tämä riipusosa on kirpparilöytö, jotenkin tämä kirpparituunaus aina viehättää. Olisi kiva jos saisin taas joskus aikaiseksi sellaisen kirpparituunauskuukauden kuten olen tehnyt pari kertaa aiemmin. Se olisi mukavaa puuhailua, eikä materiaalipulaa tulisi :)


 Keraaminen riipusosa on luultavasti omatekoinen, siinä oli alunperin nahkanauha kuten tuosta alimmasta kuvasta näkyy. Laitoin sodaliittia sekä helminä että kukkasina ja kieputtelin korumetalliin. Ajattelin jälkeenpäin että olisi toiminut myös kuparilankaan kieputeltuna.
Kaarevuus istuu erittäin hyvin kaulalle, pitäisi olla taas se kaulakuva. Koru on lyhyt, toimii parhaiten näin.
Tiputin tämän korun heti valmistuttua ja ihan askarteluhuoneen kokolattiamatolle, riipus katkesi kahtia, kakskomponenttiliimaa liittämään , toimii omassa käytössä. Mutta kyllä  harmitti!


 Sopii juuri farkkukoruksi! Ja ei ole mielestäni liian hieno vaikkapa ihan t-paidan seuraksi puhumattakaan kauluspaidasta!


Kirpparimyyjä ei todellakaan pyytänyt mitään kohtuuttomia :) Varsin edullinen kesäkoru!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Tunnelmasta toiseen

Tämä "höpsötys" valmistui jo muutama viikko sitten, en vaan saanut kuvattua.
Ihastuin kovasti näitten helmien romanttiseen luonteeseen ja sävyihin  vaikken niin romantikko olekkaan. Kun nämä eivät kuitenkaan olleet ihan sitä ominta, eivät meinanneet mokomat taipua mihinkään, kunnes pakotin :)


 Koru on sen verran pitkä etten laittanut lukkoa,  riipus-osan ajattelin pidettäväksi sivulla, solisluun alapuolella.


Eipä puutu ainakaan romantiikkaa :)


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Isoja helmiä

Löysin nämä ihanat metalliosat Lahden kivimessuilta muutama vuosi sitten, metallista en tiedä sanoa.  Azuriitit ovat odottaneen inspiraatiota parisen vuotta nekin. Ovat olleet moneen kertaan työpöydällä, useinmiten erikseen.
Tykkään näistä molemmista materiaaleista tosi paljon. Ideoita ei vain syntynyt!


  Ne olivat taas kerran siinä pöydällä, nyt yhdessä. Kävin kaivelemassa varastoista  laavakiveä ja nahkanauhaa. Vaan ei nahkanauha mennytkään laavakiven reikään, siis se ajatus kumoutui joka olisi ollut muuten hyvä. Näin mielessäni solmuja ja sellaista rentoutta. Uusia ajatuksia, siemenhelmiä mattamustana? Nahkanauha-ajatus vaihtui kahteen vaijeriin. Tuntui kompromissilta mutta toimi sitten mielestäni näinkin.


 Mietin vielä muutakin lisäksi mutta päädyin sitten tähän ratkaisuun koska haluan että nuo pääosanesittäjät saavat todella olla pääosassa. Vaijereiden liittymäkohtaan  koruosasten päälle kieputtelin nahkanauhaa, liima jäi valitettavan huonosti siihen näkymään.


 Azuriittihelmet ovat halkaisijaltaan yli 3cm, siis isoja. Metalliosat ovat pituudeltaan n.4,5cm, komeita nekin.
Pituuttakin korulla on reilusti joten lukkoa ei tarvittu.
Laitoin kokeeksi laavakiveä enemmänkin mutta oli pakko purkaa, lopputulos oli  vähän turhan raskas.
Muutaman purkamisen jälkeen olin tyytyväinen, tästä saattaa tulla yksi lempikoruistani.